Stairway to Hell- juoksu 09.06.2011 Malminkartanon täyttömäessä
Makupaloja masokisteille
Juoksun strategiassa hylättiin viime vuosilta tutut pistelaskut ja tasoitusajat
ja palattiin suoraviivaiseen eka maalissa voittaa periaatteeseen. Liekö tällä
ollut osuutta juoksun suosioon kun osanottoennätystä vuodelta 2009 hiostettiin eli
23 urhoollista (24 maksanutta!) taivaltajaa kapusi ja laski Malminkartanon mäkeä.
Paikalle saavuttiin peräti Tampereelta asti vaikka VR yrittikin taktikoida miesten
sarjan kolmosen ulos kisasta jo lähtöverryttelyn aikaan. Ilahduttavaa oli, että
kaikkiin sarjoihin riitti osallistujia niin, että ihan kisailuksihan se meni!
Kultturelliä puoltakaan ei unohdettu vaan taiteelliseen näkemykseen panostettiin
antaumuksella ja tarkasti harkiten diplomien ulkoasussa. Näiden varmasti
omaperäisten ja yksilöllisten keräilykohteiden perään vielä moni juoksijasukupolvi
haikailee.
Helteessä huipulle
Juoksussa kavuttiin Helsingin korkeimmalle kohdalle, Malminkartanon mäelle, 7
kertaa. Yhteensä matkaa kertyi n. 10 km ja kokonaisnousua n. 400 m. Loppusuorana
juostiin portaat mäen päälle. Tapahtuma vietiin läpi aurinkoisessa ja suorastaan
helteisessä säässä mäen laella puhaltaneen tuulen viilentäessä matkantekoa jonkin
verran.
N50 sarjassa saatiin ihailla Sirkka Särkiojan lennokasta etenemistä nuorison seassa.
Siinä jäi moni mieskin taakse! Raija Timgren saapui maaliin hienosti toisena.
Kilpailun historian ensimmäiset N50 sarjan edustajat hoitivat hommansa siis ihailtavasti!
Naisten kisassa tasaisen varmaa työtä teki voittoisasti Mirja Vartiainen saapuen
maaliin ajassa 52:50. Viime vuoden hopea kirkastui näin kullaksi vaikka jalometalleja
ei jaettukaan. Nelisen minuuttia perässä askelsi Laura Soininen ja Soili Kosonen
ylitti maalilinjan kolmantena, alle tunnin ajallaan.
M50 sarjassa Olavi Heino otti omansa ja uusi viimevuotisen mestaruutensa reilun
minuutin erolla kisan veteraaniin Peter Kyburziin. Peter aloitti reippasti, mutta
kolmannella kierroksella järjestys vaihtui ja Olavi korjasi potin lopullisesti kovan
loppuvetonsa ansiosta. Jussi Timgren nousi mäet kolmantena.
Miesten kisan otti haltuunsa heti alusta lähtien Lasse Kaihlavirta joka kasvatti
tasaisesti eroa seuraavina taivaltaneisiin Antti Pasaseen ja Mika Perkiömäkeen.
Jouko Pekkarinen oli vielä neljännellä kierroksella mukana mitalikamppailussa, mutta
joutui sitten antautumaan Perkiömäen vauhdissa. Kisan kovin kirikamppailu käytiin
sijoista 8 ja 9 kun Maunu Anhava pusersi vastustamattomasti loppusuoran portaissa ohi
Antti Pekkalan.
Kierrosaikojen perusteella Laura Soininen ja Olavi Heino osoittautuivat ällistyttävän
tasavauhtisiksi. Nopeimman ja hitaimman kierroksen ero oli vaivaiset nelisenkymmentä sekuntia!
Järjestelyistä vastasivat
Kilpailiunjohtaja Rääkänpään Runoratsu,
Kukasjärven Kuikka,
Paloheinän Fakiiri,
.
Kuvia kilpailusta:
by Huikon Kuriiri
by STM
TULOKSET
N Yleinen
Mirja Vartiainen | 52:50 |
Laura Soininen | 56:45 |
Soili Kosonen | 59:42 |
Katja Tolonen | 1:00:25 |
Sinikka Illaru | 1:04:37 |
M Yleinen
Tuomas Kaihlavirta | 44:08 |
Antti Pasanen | 46:00 |
Mika Perkiömäki | 47:04 |
Jouko Pekkarinen | 47:41 |
Antti Haapalainen | 51:46 |
Patrick Kyburz | 52:16 |
Tuomo Vanhanen | 52:23 |
Maunu Anhava | 57:11 |
Antti Pekkala | 57:12 |
Ville Heino | 58:50 |
Marko Laakso | 1:00:07 |
Matti Jouhkimo | 1:04:11 |
JP Salminen | DNS |
N 50
Sirkka Särkioja | 56:10 |
Raija Timgren | 1:23:26 |
M 50
Olavi Heino | 55:11 |
Peter Kyburz | 56:28 |
Jussi Timgren | 1:12:32 |
Mika Peltoniemi | DNF |
Antti Kirssi | DNS |
Täyteläiset tulokset väliaikoineen Ekseli-formaatissa
|